Sustis-kirje #1/2026
TEEMA: Megatrendit
ILMIÖ: Jevonsin paradoksi
MENETELMÄ: Tulevaisuuden tekijän työkalupakki
TEEMA: Megatrendit
Kuolleella planeetalla ei kukaan voi kukoistaa
Sitra julkaisi tammikuussa raportin Megatrendit 2026 – kohti uutta yhteiskuntasopimusta. Raportissa megatrendit on jaettu neljään teemaan. Itse näen niistä keskeisimpänä Luonto ja resurssit -teeman sillä se ei ole vain yksi teema muiden joukossa, vaan perusta, joka kannattelee kaikkia muita. Ilmastonmuutos, luontokato ja luonnonvarojen ylikulutus eivät ole pelkästään ympäristökysymyksiä. Ne vaikuttavat talouden vakauteen, yhteiskuntien turvallisuuteen, geopoliittisiin suhteisiin ja lopulta demokratian toimintakykyyn.
Samaan aikaan kun ympäristökriisit syvenevät, poliittinen huomio kohdistuu yhä enemmän turvallisuuteen, puolustukseen ja talouskasvuun. World Economic Forumin tuoreessa riskiraportissa geotaloudellinen vastakkainasettelu nähdään lyhyen aikavälin suurimpana uhkana. Ympäristöriskit eivät ole kadonneet mihinkään, mutta ne ovat jääneet muiden kriisien varjoon.
Mielestäni olisi hyvä muistaa, että kuolleella planeetalla on mahdotonta rakentaa kestävää hyvinvointia, kannattavaa liiketoimintaa tai vakaata politiikkaa. Tuntuisi luonnolliselta nimenomaan nostaa ympäristökriisien taklaaminen keskiöön. Näin ei liene kuitenkaan tapahtuvan. Tässä siitä kaksi esimerkkiä:
- EU:n kestävyysraportointia koskeva sääntely (CSRD) on poliittisessa paineessa. Raportin julkistustilaisuudessa Sitran Mikko Dufva tiivisti tilanteen osuvasti: “globaalilla tasolla ympäristötavoitteet etenevät hitaasti tai suoranaisessa vastatuulessa, monikriisien ja populistisen retoriikan puristuksessa”.
- Suomen tavoite hiilineutraalista vuoteen 2035 mennessä pysyy virallisesti voimassa, mutta harvassa ovat ne, jotka sanovat että tavoitteeseen päästään. Yksi esimerkki tavoitteen hiipumisesta on se että metsien hiilinielut ovat keskeinen osa Suomen hiilineutraaliustavoitetta, mutta nykyinen hakkuutaso ja maankäyttösektorin päästökehitys eivät tue tavoitteen saavuttamista. Hiilinielujen vahvistaminen edellyttäisi hakkuiden hillitsemistä, metsien kasvukunnon parantamista ja luonnon monimuotoisuuden turvaamista.
Tarvitsemme yhteisen suunnan ja rohkeutta puolustaa sitä, mikä on arvokasta
Sitra ehdottaa ratkaisuksi uutta yhteiskuntasopimusta. ”Suomi tarvitsee uuden yhteiskuntasopimuksen, uuden innostavan lupauksen tulevaisuudesta. Se voi pohjautua esimerkiksi uudistuvaan demokratiaan, luonnon elinvoiman lisäämiseen, teknologian rohkeaan ja kestävään käyttöön, hyvinvointivaltion uudistamisen sekä näkemykselliseen maahanmuuton malliin”, Dufva korostaa.
Uusi yhteiskuntasopimus alkaa toden totta tuntua tarpeelliselta, mutta miten se laaditaan?
Sitran raportissa korostetaan, että kyse ei ole juridisesta asiakirjasta, vaan yhteisestä käsityksestä siitä, miten valta, vastuu, oikeudet ja velvollisuudet jakautuvat maailmassa, jossa ekologiset rajat ovat todellisia ja geopoliittinen epävarmuus kasvaa.
Uusi yhteiskuntasopimus edellyttäisi isoa systeemistä muutosta sillä nykyiset järjestelmät on rakennettu aikana, jolloin luonnon kantokykyä pidettiin rajattomana ja geopoliittinen vakaus oli jotain mihin voitiin luottaa. Nyt meidän on uskallettava uudistaa rakenteita radikaalisti, niin, että ne kestävät ekologisen, taloudellisen ja geopoliittisen paineen yhtä aikaa.
Keskustelun voisi aloittaa kysymällä:
- Mikä on riittävää?
- Mistä olemme valmiita neuvottelemaan?
- Mistä emme voi tinkiä?
Keskeistä olisi uskaltaa sanoa ääneen, mistä olemme valmiita luopumaan ja mitä haluamme suojella hinnalla millä hyvänsä – ja tehdä se ajoissa, ennen kuin olosuhteet pakottavat meidät lyhytnäköisiin ratkaisuihin, jotka tehdään entistä kapeammasta vaihtoehtojen valikoimasta.
Entä innovointi? Eikö sen pitänyt mahdollistaa talouskasvu ilman ympäristövaikutuksia ja ratkaista kestävyyskriisi lähes huomaamatta?
Suomessa on päätetty nostaa tutkimus-, kehitys- ja innovaatiopanostukset neljään prosenttiin BKT:stä (Valtioneuvosto, 2026). Tavoite kuulostaa kunnianhimoiselta, mutta herättää samalla kiinnostavan kysymyksen: millaista tulevaisuutta innovaatioilla pyritään rakentamaan?
Tavoittelemme samanaikaisesti talouskasvua ja hiilineutraaliutta, eli BKT:n kasvattamista samalla, kun ympäristövaikutuksia pitäisi merkittävästi vähentää. Tämä edellyttäisi luonnonvarojen kulutuksen ja talouskasvun irrottamista toisistaan, toisin sanoen absoluuttista irtikytkentää. Toistaiseksi siitä ei kuitenkaan ole nähty laajaa ja pitkäkestoista näyttöä globaalilla tasolla.
Tämä ei tarkoita, etteivätkö innovaatiot olisi välttämättömiä. Päinvastoin. Tarvitsemme puhdasta energiaa, uusia materiaaleja, kiertotaloutta ja resurssitehokkaampia ratkaisuja. Kysymys kuuluu kuitenkin, riittävätkö teknologiset ratkaisut yksinään.
Innovaatioissa piilee sekä mahdollisuus että riski. Jos sääntely, verotus, hinnoittelu ja kulutustottumukset pysyvät ennallaan, tehokkuuden kasvu voi johtaa kokonaiskulutuksen kasvuun. Tällöin osa saavutetuista ympäristöhyödyistä menetetään. Tästä ilmiöstä käytetään nimitystä Jevonsin paradoksi.
ILMIÖ: Jevonsin paradoksi
Tässä kohtaa kuvaan astuu Jevonsin paradoksi. Sen ydin on yksinkertainen: kun teknologinen tehokkuus paranee, kokonaiskulutus voi kasvaa sen sijaan, että se vähenisi. Eli kun jokin muuttuu tehokkaammaksi ja halvemmaksi, sitä käytetään enemmän.
Simppeli esimerkki: Sähköauto kuluttaa vähemmän energiaa kuin polttomoottoriauto, mutta jos ajaminen halpenee ja helpottuu, ajokilometrit voivat alkaa helposti kasvaa. Lisäksi säästetty raha voidaan käytettää muuhun kulutukseen, joka sekin kuluttaa energiaa ja luonnonvaroja. Ilmastohyöty sulaa osittain tai jopa kokonaan.
Tämä re-bound ilmiö ei ole kuitenaan autoilevien yksilöiden moraaliongelma vaan systeemisempi järjestelmäongelma. Jos hinnat, verotus, sääntely ja omistusrakenteet ohjaavat jatkuvaan kasvuun, tehokkuus voi vain kiihdyttää resurssien läpivirtausta. Ilman rakenteellisia muutoksia innovaatioista voi tulla Jevonsin paradoksin moottoreita.
MENETELMÄ: Tulevaisuuden tekijän työkalupakki
Sitran Tulevaisuuden tekijän työkalupakki tarjoaa välineitä siihen, miten monimutkaisia muutoksia voidaan hahmottaa ennen kuin ne pakottavat meidät reaktiivisuuteen.
Työkalupakki auttaa:
- hahmottamaan vaihtoehtoisia tulevaisuuksia
- tunnistamaan piileviä oletuksia (kuten oletuksen jatkuvasta kasvusta)
- tarkastelemaan systeemisiä riippuvuuksia
- tuomaan epävarmuuden päätöksenteon ytimeen
Reflektio
Ennakointi näyttäytyy minulle yhä vähemmän tulevaisuuden hahmotteluna ja yhä enemmän keinona toimia epävarmuuden keskellä. Kun ekologiset, taloudelliset ja geopoliittiset muutokset kietoutuvat toisiinsa, tarvitaan kykyä nähdä kokonaisuuksia ja tunnistaa muutosten vaikutukset ajoissa. Reflektioni tämän teeman äärellä on, että uusi yhteiskuntasopimus on jo hiljalleen rakentumassa. Olennaista on, pystymmekö osallistumaan sen muotoiluun tietoisesti vai annammeko olosuhteiden tehdä sen puolestamme.